sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Infoa


Hei! Ekassa postauksessa ajattelin kertoa hieman tarkemmin itsestäni, ja blogistani. Aloitin ratsastuksen 8-vuotiaana, yksityistalleilla, tätini opettamana. 9-vuotiaana päädyin ratsastamaan Niihamaan, jossa harrastukseni lähti kunnolla käyntiin. Löysin tallilta ihanan Romi-ponin, jolla viikottain kävin ratsastamassa.  Romista alkoikin muotoutua mulle henki ja elämä, ja kun sitten 11-vuotiaana kuulin, että tallin vuokrasopimus päättyy, ja en tulisi ehkä enään koskaan näkemään Romia, murruin. Pidin muutaman viikkoa suunnittelutaukoa, ja päätin vaihtaa Herttualan ratsastuskoululle, sillä hyvä tai jos niin voin sanoa, PARAS ystäväni ratsasti siellä. Sitten tapasin Nappi-ponin, olin rakastunut ja onnellinen. Nappi jäi eläkkeelle, ja elämäni lähti taas alamäkeen. Kuitenkin ihastuin Penniin, Kaakaoon, ja Farinaan, sekä Vuokkoon ja päätin jatkaa yrittämistäni. Vuokon kanssa meidän taival jatkui reilun vuoden. Vuokko opetti minulle kaiken. Se tsemppasi olemuksellaan harjoittelemaan, siitä He:D tytöstä He:B 'hen, olin täydellisen onnellinen.

         Lähdin 2015 jouluaattoaamuna tallille, lahjat käsissäni. Vuokolle uusi riimu ja nameja. Olin iloinen. Vuokon karsinan edessä minua odotti surullinen yllätys. Tallin omistaja kertoi Vuokon lähtevän. Lähtevän pois luotani. Muistan alkaneeni itkeä hervottomasti, muuhun en kyennyt. Rakastamani poni, oli myyty. Miksi? Miksi minulle kerrotaan jouluaattona? Miksi minun jouluni menisi vain itkemiseen? Lähdin hyvästellen Vuokon yhä itkien kotiin. Aatto oli pilalla. Toivoin olevani kirjassa, tai elokuvassa, missä kaikki kääntyivät aina parhain päin, ja lopulta myytävä rakas poni annetaankin joululahjaksi itselleen. Mutta niin ei käynyt.
Nyt alan pikkuhiljaa päästä yli asiasta, ja löysinkin Ransun. Eihän se vedä vertoja Vuokolle, mutta Ransu on Ransu. Ja nyt toivon ettei hän lähde pois luotani.




Ruusuke historiaa minulla on estekilpailujen ristikkoluokan toinen sija Vuokon kanssa, Romilla He:C merkin kouluradan -pisteylitys- ruusuke, ja kolmonnen sijan ruusuke kilpailuista, joista en muista mitään. Tasoltani olen He:C - He:B ja hyppään enintään 70cm. Esteistä ei tule mun lajia, koulu on se minun juttuni. Herttualassa panostetaan myös monipuoliseen ratsastukseen ja minä olen kokeillut mm. sulkeisratsastusta, maastoilua, maastoesteitä, irtohypytystä, juoksuttamista, hevosten kanssa toimimista, lääkitystä, poniagilityä ja kaikkea muuta huimaa.
Minä itse olen siis 13-vuotta täyttävä tyttö Pirkanmaalta, joka hurahti hevosiin kuusi vuotta sitten. Blogeja olen kirjoittanut kolme vuotta, ja tästä lähteekin tämän blogin alku :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti